Ampumaharrastus sopii kaikille

 

Ampumaharrastus kuuluu suomalaiseen kulttuuriin vahvasti. Maassa on metsästetty aina ja yksi suuri syy ampumaharrastukseen onkin elinkeinon tai harrastuksen harjoitus. Jokaisen metsästäjän on osattava käsitellä asetta oikeaoppisesti ja turvallisesti ja myös aselaki tulee tuntea hyvin.

Uusi aselaki tuli voimaan 2011 ja se kohdistuu juuri harrastelijoihin. Lain mukaan käsiaseen voi hankkia 20-vuotias mutta sitä on edellettävä kahden vuoden harjoitteluaika. Muita aseita voidaan myöntää 18-vuotiaalle ja tietyissä tapaukissa rinnakkaislupa 15-vuotiaille. Kaikkia luvananojia haastatellaan poliisilaitoksella, jossa katsotaan että hakija täyttää tietyt kriteerit. Harrastajien mukaan koeaika karsii pois ne, jotka saattavat innostua hetken mielijohteesta ampumisesta, sillä harrastamiseen vaaditaan kunnon motivaatiota jo luvankin takia.

Ampuminen on turvallinen harrastus oikeaoppisesti harrastettuna

Ampuminen on saanut ylleen viime vuosina negatiivisen leiman erilaisten ampumavälikohtausten vuoksi, oikeaoppinen harrastaminen tekee lajista kuitenkin turvallisen harrastusmuodon, joka kehittää esimerkiksi keskittymiskykyä.

Shooting equipment ready to use

Ampumaharrastus sopii melkein kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta. Helpointa sen aloittaminen on ampumaseuran kautta ampumahallilla. Yleensä harjoittelu aloitetaan ilma-aseella, joka on turvallinen, helppo ja edullinen harjoittelunmuoto. Harrastus on mahdollista aloittaa myös ruutiaseilla mutta, koska alkuun tarvitaan harjoitusta keskittymisen ja aseen vakauden suhteen, on ilma-ase usein ensimmäinen askel harrastukseen.

Jokaisen ampujan tulee seurata hallin sääntöjä ja ohjeita tarkkaan. Kun ollaan tekemisissä aseiden kanssa, ovat tarkat säännöt ehdottoman tärkeitä ja omiaan luomaan turvallisen harrastusympäristön. Ampumaseurat on jaettu usein eri jaoksiin, jotka järjestävät harjoituksia, kilpailuja ja kursseja omissa lajeissa, näitä jaostoja ovat esimerkiksi haulikkojaos, kiväärijaos ja pistoolijaos.

Ei pelkästään miesten laji

Ampuminen on ollut perinteisesti miehinen harrastus. Se sopii kuitenkin myös yhtä hyvin naisille. Naisia on totuttu näkemää harvemmin harjoitteluradoilla mutta tilanne on muuttumassa ja yhä useampi nainen opettelee ampumaan ja hankkii itselleen luvat.

Eri harrastajille ampuminen on eri syistä mieluinen harrastus. Toisille se on omiaan laukaisemaan työpäivän aikana kertynyttä stressiä. Ampumisessa tarvitaan hyvää keskittymiskykyä, joten ajatukset on saatava kohdistettua vain siihen hetkeen. Jotkut harjoittelevat ampumista metsästyksen takia.

Suomessa metsästyssukupolvi alkaa olla melko iäkästä, tämä johtuu kaupungistumisesta ja eettisistä periaatteista. Noin 600 000 suomalaisella on lupa tuliaseelle, laillisia ampuma-aseita arvioitaan olevan noin 1,6 miljoonaa. Harrastusradoilla ikäjakauma ja sukupuolijakauma on kuitenkin monipuolisempi ja moni innostuukin nykyisin harrastuksesta ilman linkkiä metsästykseen.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *